Sunnuntaiaamun kadut olivat hiljentyneet New Orleanssissa. Ei soinut musiikki, ei kaikunut kaduilla ihmisten iloiset kiljahdukset, kun aloitimme klo 8 pakkaamaan autoa matkatavaroilla. Viikonloppuna matkalaukkujen määrä lisääntyi ja nyt autossa on 14 matkalaukkua, kioski ja Matti.
Aamulla sovimme uusille kuljettajille paikat jonon keskelle, koska alkupää osaa jo matkanjohtajan oudot ajovalinnat ja loppupää on tottunut ajamaan jonon kiinni, jos ovat jääneet liikennevaloihin. Alkumatkan ajoimme soiden yli tehtyjä betonisiltoja pitkin, mutta suurimman osan matkasta ajoimme Interstate 10. Tämä tie on nimetty Christopher Columbus Transcontinental Highwayksi. Älkää kysykö miksi, mutta se halkoo USA:ta kaikkein etelämmässä ja on USA:n neljänneksi pisin valtatie. Loppumatkasta poikkesimme hieman pienemmälle rantatielle ja juuri ennen määränpäätämme kuljimme vielä noin 2 mailin matkan lautalla. Pääsimme sillä Galvenstoniin ja hetken päästä olimme vieneet tavarat hotellihuoneeseen ja olimme matkalla syömään. Pihvit maistuivat Saltgrass nimisessä ravintolassa ja hetken aikaa oli jopa hiljaista, kun matkalaiset pistivät pihviä poskeen ja sehän on vain merkki siitä, että ruoka maistuu. Yleensä tässä seurueessa ei hiljaista hetkeä tule, vaan juttua tulee asiasta kuin asiasta...hyvä niin.
Alakuvassa palanen Texsasia. Tätä voisi käyttää myös pääkuvana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti